Tullessani uskoon olin pieni lapsi joka ei halunnut joutua helvettiin ja Jeesus vaikutti hyvältä tyypiltä.
Alkuun: Tämä blogikirjoitus julkaistiin alunperin 25 maaliskuuta 2011 Facebookissa muistiinpanona. Merkitsin useita ystäviäni (sekä uskovia että ei-uskovia) kyseiseen muistiinpanoon ja kommentteja sekä keskustelua kertyi aiheen ympärille kiitettävästi, kommentteja kertyi yhteensä vajaa sata kappaletta. Sittemmin päätin Facebookin yksityisyyspolitiikan johdosta tyhjentää ja poistaa tilini joten kyseistä kirjoitusta ei löydy enää Facebookista. Monissa uskovaisissa ystävissäni julkinen kristinuskosta irtautumiseni herätti surua, huolta sekä myös kysymyksiä, kiitos myös niille kaikille jotka toivottivat siunausta ja lupasivat rukoilla puolestani, arvostan sitä.
Pyrin kirjoitukseni kommenteissa vastaamaan kaikkiin esitettyihin kysymyksiin sekä perustelemaan päätöstäni mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Kirjoitus minkä löydät tästä blogista sisältää hiotun version alkuperäisestä kirjoituksestani sekä osan muiden ihmisten kommenteista. Suojellakseni näiden ihmisten yksityisyyttä kaikista kommenteista on jätetty pois nimet sekä kaikki muu henkilökohtainen informaatio. Viitatessani muihin kirjoittajiin käytän sanaa “ystävä” sekä numerointia, olen jaoitellut kirjoittajat “uskoviin” sekä “ei-uskoviin” helpottaakseni kontekstin hahmottamista. Kommentteja on myös muokattu kielellisesti neutraalimpaan muotoon jotta niiden yhdistäminen tiettyyn henkilöön olisi mahdollisimman vaikeaa. Tehdessäni tämän olen pyrkinyt silti säilyttämään kommentin alkuperäisen viestin etten väärinedustaisi ketään kirjoittajista. Suuri kiitos kaikille kommentoineille ja kirjoituksen lukeneille!
_____________________________________________________________________
En tajua mitä järkeä on ylipäätänsä siinä että Jumalaan pitää uskoa. Jumalan olemassaolon pitäisi olla yhtä vakuuttava fakta kuin painovoiman, sen pitäisi olla luonnonlaki. Jos olisin Jumala tekisin itseni tunnetuksi kaikille, kenenkään ei tarvitsi uskoa minuun sillä ilmestyisin konkreettisesti kaikille ihmisille. Jos olisin niin sairas että minun olisi pakko tuomita ihmisiä ikuiseen kärsimykseen, niin sitä ennen antaisin joka ikiselle ihmiselle niin todentuntuisen ilmestyksen helvetistä ettei kukaan epäilisi sen olemassaoloa
Minä (pääkirjoitus): Kristinuskosta irtautuminen on usein henkisesti raskasta jos on kasvanut kristillisissä piireissä lapsesta asti. Ahdistavinta on havahtua ajatukseen, että entä jos Jumala onkin vain minun ja muiden ihmisten pään sisällä, silloin tuntuu kuin maa jalkojen alla katoaisi. Pikkuhiljaa sitä kuitenkin alkaa luottaa ja uskoa itseensä aivan uudella tavalla ja prosessi on loppujen lopuksi melko vapauttava. Enää ei tarvitse murehtia onko asia x syntiä tai tuntea syyllisyyttä asioista kuten “olenkohan nyt loitonnut kauemmaksi Jumalasta” kun alunperin Jumala ei ole koskaan ollut lähellä MINUA. Vuosikaudet sitä on rukoiltu ja pyydetty että kosketa Jumala minua, täytä pyhällä hengellä ja ota yhteyttä – mutta mitään ei ole kuulunut. Miten Jumalalle yhden ihmisen elämän koskettaminen konkreettisella tavalla on niin vaikeaa? Sitten on taas pitänyt tuntea syyllisyyttä siitä että nyt ei olla rukoiltu ja luettu tarpeeksi raamattua sillä Jumalahan haluaa koskettaa ihmistä, se on vain ihmisestä itsestään kiinni. Ihminenhän on “radio” ja pitää säätää itsensä “Jumalan lähetystaajuudelle”.
Myös tuska ja huoli helvettiin joutuvien ystävien ja ihmisten puolesta on poissa, mikä on ollut valtava taakka itselleni. Ajatus siitä että ihminen tuomitaan iankaikkiseen kärsimykseen, rajallisen elämänsä aikana tekemiensä tekojen ja uskon puutteen takia asiaan johon on vähän tai ei ollenkaan todisteita, on järjetön. Hylättyäni uskon olen tajunnut olevani todella hyvä ja hieno ihminen itsessäni. Arvostan sitä jos joku on kuollut puolestani mutta MINÄ EN ANSAITSE HELVETTIÄ. Mielestäni KUKAAN ei ansaitse helvettiä ottaen huomioon millaista helvettiä elämä jo niin monille täällä on (älkääkä vetäkö Hitler-korttia esiin tässä vaiheessa, pyydän). Netistä löytyy ilmestyksiä helvetistä eri ihmisten kertomina (esimerkiksi NDE:t) ja kuvaukset helvetistä ovat uskomattoman groteskeja ja barbaarisia (kts. linkit). Jos helvetti on ehdottoman ikuinen ja iankaikkinen eli sinne tuomitut sielut kärsivät sanoinkuvaamattomissa tuskissa loputtomasti, mikä on koko jutun pointti ja tarkoitus? Onko helvetin ikuisella kärsimyksellä mitään muuta tarkoitusta kuin tyydyttää sadistisen Jumalan verenhimoa? Jeesukseen uskominen ei tee ihmisestä millään tavalla parempaa, miksi taivaaseen sitten pääsevät vain ihmiset jotka uskovat Jeesukseen (kuka tahansa kristitty myöntää ettei ole yhtään sen parempi kuin kukaan muukaan ihminen, me olemme kaikki syntisiä, saastaisia ja matkalla helvettiin, näin oletuksena.)? Miten synti yhtäkkiä maagisesti häviää näistä ihmisistä? Jumalalle ei olisi mikään temppu päästää kaikkia ihmisiä taivaaseen kun kerran kaikki sinne menevät ovat syntisiä. Konsepti siitä että Jumala “armossaan” pelastaa minut omalta rangaistukseltaan ei vakuuta.
Kristinuskon “uskonvaelluksessa” ei muutenkaan tunnu olevan mitään logiikkaa, syntiä ei saa tehdä mutta sitä tehdään kuitenkin mutta se ei haittaa koska Jeesus pelastaa, synnistä kuitenkin pitää tehdä parannusta ettei ”loittoonnu” Jumalasta koska muuten voi joutua helvettiin sillä eihän ihminen voi olla uskossa ilman tekoja mutta toisaalta pelkkä usko pelastaa, vai pelastaako? Riippuu siitä mitä kohtaa raamatusta luet. Siitä miten kristityn pitää elää on yhtä monta tulkintaa kuin tulkitsijoita, kristinusko ei olisi niin pirstoitunut jos raamattu ei olisi niin vaikeaselkoinen, epämääräinen ja täynnä ristiriitoja. Puhumattakaan vanhan testamentin verenhimoisesta, raadollisesta ja mielisairaasta Jumalasta. Kaiken tämän ruljanssin keskellä pienen vilpittömän uskovan on turvallista palata ”armon vaikutuspiiriin” ja muistuttaa itselleen että kyllä Jumala ”silti” (vaikka on syntinen, mitätön ja totaalisen vajavainen) rakastaa. Ja tämä kehä jatkuu ja jatkuu. Syyllisyyden ja sekamelskan keskellä armo tuntuukin kovin vapauttavalta konseptilta mutta jotain koko jutussa mättää. Kristinusko luo ensin ongelman ja sen jälkeen tarjoaa ratkaisua.
Kaikesta huolimatta en tunnustaudu ateistiksi, osaksi siksi että pelkään yhä helvettiä ja pelkään että Jumala rankaisee minua. Tähän pelkoon minut on kasvatettu ja tämän pelon takia aikoinani tein uskonratkaisun, olin pieni lapsi joka ei halunnut joutua helvettiin ja Jeesus vaikutti mukavalta tyypiltä. Mutta en enää aio perustaa elämääni pelolle vaan nousen sitä vastaan kriittisen ajattelun voimin ja tulen lopulta (jonakin päivänä) irtautumaan siitä kokonaan. Tunnen olevani vapaampi ja vahvempi ihmisenä kuin ollessani kristitty. Myös tarve näyttää ulospäin onnellisemmalta ja tyytyväisemmältä kuin oikeasti olen on poissa (muistakaa että kristinuskon mukaan Jumala on ainoa joka voi täyttää tyhjyyden ihmisen sydämmessä). Silti rukoilen vielä joskus vaikeina aikoina vanhasta tottumuksesta, rukoileminen on kuin meditointia ja olen nähnyt tästä olevan pelkkää hyötyä.
Olen vieläkin avoin kaikelle, avoimempi kuin ennen, jos on olemassa Jumala hän tietää mistä minut löytää ja miten minuun saa yhteyttä. Julman Henrin sanoin toteaisin että “Jeesus tietää missä mä asun”. Ehkä Jumala on olemassa, ehkä ei, ehkä Jumala haluaa minun vain olevan onnellinen ja hymyilee lukiessaan tätä tekstiä. Ehkä Jumala on minussa, ehkä minä olen Jumala ja myös sinä. Ehkä koko maailmankaikkeuden todellisuus on vain hologrammi jonkinlaisen luojaentiteetin mielessä, kuka tietää. En kiellä yliluonnollista ja uskon että kaikille paranormaaleille ilmiöille löytyy tieteellinen selitys, asioiden näennäinen “paranormaaliuus” johtuu mitä luultavemmin nykyisen tieteellisen tietämyksen kehittämättömyydestä (tästä aion myös kirjoittaa tulevaisuudessa).
Linkit:
Ilmestyksiä helvetistä:
http://spiritlessons.com/documents/a_divine_revelation_of_hell/Finnish_A_Divine_Revelation_Of_Hell.htm
Kristinuskon negatiivisista vaikutuksista:
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/omat-kokemukset-uskonyhteisossa/146-syntynyt-helluntailaiseksi
E: Lopuksi haluaisin sanoa että kaikki kommentit aiheeseen liittyen ovat todella tervetulleita, olisi kiva saada keskustelua aikaan tästä aiheesta 
___________________________________________________________________
Kommentit & Keskustelu:
___________________________________________________________________
Ystävä 1 (uskova): Henkilökohtaisesti voin vain väittää että Jumala on olemassa ja että Jeesus rakastaa. Olen kokenut niin paljon henkiläkohtaisia asioita (mm. pyhällä hengellä täyttyminen jne.) etten muuta pysty sanomaan muuta. Tältä pohjalta olenkin kaverina suruissani päätöksestäsi..
Ystävä 2 (ei-uskova): Itselläni suurin oivallus uskoon, uskontoihin sekä Jumalaan on ollut se, että Jumala ei ole millään lailla sidottu mihinkään uskontoon. En edes tiedä onko Jumala sidottu itse asiassa yhtään mihinkään. Ja uskonnoissa on yksi suurimmista ongelmista on se että vedottaan ihmisten kirjoittamiin asioihin Jumalasta. Sillä monesti ne on aivan mitä sattuu…
Noista pyhän hengen kokemuksista ja vastaavista ajattelen että ne ovat mahtavia kokemuksia. On hienoa että ihmiset kokee niitä ja uskon kyllä niiden olemassaoloon. Mutta miksi ne pitää liittää johonkin muuhun kuin mitä ne ovat? Ihmisille minusta tämä voima/jumalenergia/euforia/(lisää vastaava sana tähän) on tarjolla riippumatta siitä mihin uskontoon kuuluu (tai kuuluuko mihinkään).
Ystävä 3 (uskova): Kiinnostavaa lukea pohdintaasi! Muista että ehkä ilma, joka on siipiesi alla on hänen, joka sanoo: Vapauteen minä vapautan teidät ja voima, joka sinua kannattelee, on itse hän, joka sanoo: Minä olen totuus!
Minä: Kiitos kaikille kommentoineille ja niille jotka ovat tämän kirjoituksen jaksaneet jaksaneet lukea! Ystävä 1, ymmärrän huolesi ja surusi puolestani ja olen valtavan iloinen sanoistasi koska ne osoittavat että sinä todella välität. Yritän hiukan vähän selventää kirjoitustani: minua on syntymästäni saakka siunattu valtavalla tiedonjanolla, olin aikoinani vakuuttunut että kristinusko on lopullinen totuus ja siksi aloin tutkiskella ateismia ja kristinuskon vastaista kritiikkiä. Halusin todella ymmärtää ateisteja jotta pystyisin keskustelemaan heidän kanssaan ja johdatelemaan heidätkin totuuteen. Kuitenkin kerättyäni lisää tietoa raamatusta ja kristinuskosta aloin nähdä kristinuskossa vikoja ja puutteita, mieleeni nousi kysymyksiä joihin en saanut koskaan tyydyttävää vastausta kristinuskon puolelta. Miksi Jumala ei koskaan puhunut minulle vaikka lapsesta saakka sitä kaipasin ja rukoilin? Miksi hän ei ottanut minuun yhteyttä tavalla jota minun ei tarvitsisi jäädä arvailemaan? Miksi vanhan testamentin Jumala oli verenhimoinen psykopaatti? Miksi raamattua on muokattu, sensuroitu ja editoitu ihmisen tahdosta aikojen saatossa niin että alkuperäinen sanoma on jäänyt hämärän peittoon? Oliko Jeesusta edes olemassa? Miksi Jumala tuomitsee ihmisiä ikuiseen kadotukseen?
Tarkasteltuani uskoni juuria lähemmin tajusin että uskoni (jonka varaan olin rakentanut aikaisemman elämäni) perustui pelkoon, pelkoon helvetistä. Tullessani uskoon olin pieni lapsi joka ei halunnut joutua helvettiin ja Jeesus vaikutti hyvältä tyypiltä. Sittenmin tein päätöksen etten haluaisi rakentaa elämääni pelon varaan, halusin murtautua pois pelon kahleista ja niin olen tehnytkin. En enää pelkää Jumalaa, helvettiä tai kadotusta. En enää kanna syyllisyyttä “synneistäni” enkä ahdistusta läheiseni ikuisuuskohtalosta. En enää näe itseäni kelvottomana, läpimätänä syntisenä olentona joka ansaitsee ikuisen kadotuksen. OLEN VAPAA! Olen kasvanut ulos kristinuskon laatikosta josta on ollut turvallista kasvaa ja tarkastella maailmaa, olen kuitenkin nyt valmis katsomaan maailmaa avoimin silmin. Näen kaikki maailman uskonnot pirstaleina totuudesta, totuus on kuin palapeli jonka palasia löytyy joka puolelta, kristinukossa minun tulisi valita tietyt palaset ja hyljätä suurin osa muusta informaatiosta. Olen kiitollinen siitä että olen saanut kristillisen kasvatuksen sillä se en suojellut minua tekemästä tyhmyyksiä nuoruudessani, en kuitenkaan tarvitse enää tätä turvaverkkoa vaan olen tarpeeksi vahva elämään ilman sitä. Itse uskon yhä jonkinlaiseen luovaan, älykkääseen tietoisuuteen ja luojaentiteettiin josta tämä kaikki on saanut alkunsa, uskon myös että me olemme osa tätä “Luojaa” ja sen meidän kaikkien sisällä.
Mitä tulee Pyhän Hengen kokemuksiin, en halua vähätellä niitä mutta monet tällaiset kokemukset selittyvät joukkosuggestiolla, itsellani ainut “pyhällä hengellä täyttyminen” tapahtui eräässä kesäkonferenssissa suuressa teltassa jossa oli sadoittain ihmisiä jotka lauloivat yksinkertaista mantraa “Yes lord, yes lord, yes yes lord!”. Hyppiminen, hiki ja massat voivat saada aikaan hengellisiä kokemuksia. En halua vähätellä kenekään kokemuksia (enkä myöskään omaani), tämä on vain oma tulkintani.
En voi sanoa muuta kuin että tiedonjano ja rehellisyys itseäni kohtaan ovat minut tähän pisteeseen asti tuoneet =) En voi perustaa elämääni uskolle jossa minun tulisi tehdä kompromisseja (esim. Jumala on hyvä ja paha samaan aikaan?)
Näin kristinuskossa vikoja ja puutteita ja tajusin uskoni perustuvan pelkoon, siksi olen jättänyt sen taakseni ja alkanut irtautumaan pelosta Jumalaa ja tuomiota kohtaan, tunnen olevani vapaampi nyt kuin ollessani kristitty. En halua elää pelossa enkä voi perustaa elämääni jonkin asian varaan joka ei ole totuus, totuus on tärkeämpää kuin Jumala. Ihan tarkennuksena haluaisin sanoa kaikille että en ole ateisti, itse uskon että on olemassa Luoja, ääretön entiteetti jonka osia me myös olemme. Ainoa uskonnollinen vakaumukseni on rakkaus, uskon että olemme kaikki peräisin äärettömästä rakkauden lähteestä josta olemme enemmän tai vähemmän irrallaan mutta kuitenkin pikkuhiljaa kasvetaan rakkaudessa ja toisten hyväksymisessä, vähän niinkuin olisimme matkalla kotiin. Me olemme kaikki yhtä ja yksi
Ystävä 4 (uskova): Olen hieman ymmälläni kirjoituksestasi. Täyty vähän pohtia, että tietäisin mitä sinulta kysyä tai mitä sinulle sanoa, mutta tämän sanon ainakin, kirjoituksesi huolestuttaa minua.
• Minä: Ymmärrän ja arvostan huoltanne sillä se kertoo välittämisestä, olen itsekin tuntenut samaa huolta ja surua ollessani uskossa ja katsoessani miten ystäväni menivät “maailmaan” ja jättivät uskon. Itse tämä päätös on pitkällisen pohdinnan ja tiedonkeräämisen tulos, totuus kestää aina kriittisen tarkastelun ja kristinusko (tai minun henk. uskoni) ei sitä kestänyt. Näin kristinuskossa vikoja ja puutteita ja tajusin uskoni perustuvan pelkoon, siksi olen jättänyt sen taakseni ja alkanut irtautumaan pelosta Jumalaa ja tuomiota kohtaan,tunnen olevani vapaampi nyt kuin ollessani kristitty. En halua elää pelossa enkä voi perustaa elämääni jonkin asian varaan joka ei ole totuus, totuus on tärkeämpää kuin Jumala.
Ystävä 5 (teisti): Miten ihmeessä olet jaksanut kirjoittaa tuollaisen seinällisen tekstiä? Varmaan jos avaat kanssani tästä joskus keskustelun en usko että osaan sanoa mitään. Mutta tuota on silti surullista lukea…
Ystävä 6 (ei-uskova): Alat ymmärtämään niin hyviä asioita nyt. Teet ise elämällesi mielen ja tarkotuksen. Meidän ei pidä tehdä elämästä mitään ohjelmoitua jeesuspastissia vaan elää oma elämämme niin hyvin kuin voimme. Periaatteessa kaikissa uskonnoissa oleva jumalkokemus on pohjimmiltaan samanlainen. Meidän ei pidä lokeroida ajatteluamme ja alkaa näkemään vihollisia muissa vaan ohittaa mielen patoumat ja hyväksyä potentiaaliset hyvät ja pahat muissa sekä itsessämme. Kristinuskosta on tullut ajan mittaan enemmän ja enemmän eräänlainen vääristynyt luokkaihannemalli. Jeesus oli oman aikansa profeetta joka löysi oman kutsumuksensa mikä siihen aikaan heijasti ihmisten tarpeita. Tulkinta vastaan toinen tulkinta on kuin kommarit tappelemassa puoluekokouksessa. En voi sanoa mikä jumala on, mutta kuten sanot myös minusta on hyvä ajatus että periaatteessa jumala on kaikkialla, eikä jumala ole mikään persoona. Joka tapauksessa asiasta pitää ja saa keskustella ja tämä on hienoa tekstiä vilpittömästi ilo lukea.
• Minä: Kiitoksia noista sanoista, kunnioitan sitä että laitoit kommenttia Ihan tarkennuksena haluaisin sanoa kaikille että en ole ateisti, uskon että on olemassa Luoja, ääretön entiteetti jonka osia me myös olemme. Ainoa uskonnollinen vakaumukseni on rakkaus, uskon että olemme kaikki peräisin äärettömästä rakkauden lähteestä josta olemme enemmän tai vähemmän irrallamme mutta kuitenkin pikkuhiljaa kehitytään kasvaen rakkaudessa ja toisten hyväksymisessä. Me olemme kaikki yhtä ja yksi
Ystävä 2 (ei-uskova): En ymmärrä miksi jonkun pitäisi huolestua että joku kirjoittaa näitä asioita täällä. Kuitenkin suurin iso ihmisistä ajattelee näitä asioita kumminkin, niin eihän se periaatteessa muuta sitä ihmistä mihinkään jos hän julkaisee ajatuksiaan. Päinvastoinhan se antaa mahdollisuuden tutustua toisen ihmisen ajatusmaailmaan tarkemmin ja toisaalta joskus on niitäkin tapauksia missä joku kerrottuaan ajatuksiaan/elämännäkemystään saakin tietää että jotku ihmiset rakastavat häntä pyyteellisesti (siis ei-pyyteettömästi) ja eivät hyväksy
häntä kokonaisuutena. Eikö kristinusko muutenkin perustu pyyteettömälle rakkaudelle ja anteeksiannolle? Nuo kaksi asiaa ovat minusta ehkä parhaimmat ominaisuudet kristinuskossa ja ne ovat todella hyviä arvoja kenen tahansa elämään, riippumatta kansalaisuudesta, uskonnosta tai mistä tahansa.
• Minä: Ystävä 2, kristityillä on yleensä huoli läheisimmistään jotka eivät usko Jeesukseen koska nämä ihmiset ovat matkalla helvettiin hylättyään pelastuksen, näin opettaa kristinusko. Maailma nähdään pahana paikkana ja usko on vähän kuin turvaverkko joka suojelee maailman pahalta vaikutukselta. Kun ihminen irtautuu kristinuskosta hän ns. “lähtee maailmaan” mikä on aina kristinuskon näkökulmasta negatiivinen asia. Maailmaan lähteminen yhdistetään kristinuskon opetusten ja sääntöjen hylkäämistä ja konkreettisella tasolla tämä näkyy esimerkiksi siinä että yksilö alkaa käymään baareissa tai luopuu esiaviollisesta yhdyntäkiellosta. Kristitylle on monesti sydäntäsärkevää nähdä jonkun läheisen hylkäävän kristillisen elämäntavan sillä usko yhdistää kristittyjä. Itse julkaisin tämän kirjoituksen koska haluaisin näistä asioista ihan avointa keskustelua, itselleni tämä on vähän kuin tulisin ulos kaapista, siis uskonnollisesta sellaisesta! (…) Itselleni kristinusko ja sen yhteisö on ollut turvallinen verkko jossa on ollut hyvä kasvaa, olenkin äärettömän kiitollinen vanhemmilleni kristillisestä kasvatuksestani sillä se on suojellut minua tekemästä tyhmyyksiä, en kuitenkaan tarvitse tätä suojaverkkoa enää, olen kasvanut siitä ulos.
Ystävä 7 (uskova): Outoa, että koet Kristinuskon pelottavana; sen pitäisi olla ainoa uskonto maailmassa, jossa voisi chillata Jumalan sylissä. Toki helvettikonsepti on ehkä pelottava, mutta epäilen vähän, ettei sinne mene kovin moni, joka ei tietäisi jo täällä menevänsä sinne.
• Minä: Ystävä 7, väittäisin että pelko uskon motivaattorina kuuluu kristinuskoon, toki voin puhua vain omasta puolestani mutta alkaessani irtautua uskosta tajusin että olin todella peloissani, pelko vain tuli “aiheelliseksi” siinä vaiheessa kun tietoisesti aloin kieltäytyä uskomasta (tunnen myös muita entisiä uskovia jotka ovat kokeneet samoin). Uskon että helvetinpelko kuuluu jossain määrin jokaisen ihmisen uskoon, siinä vaiheessa kun ihminen uskoo Jeesukseen helvettiä ei vain tarvitse enää pelätä, joten pelkoa on vaikea tunnistaa kun on uskossa. Vaikka enää ihmisiä ei pelotella helvetillä kuten keskiajalla, kristinuskon perusoppi on pysynyt samana: Ilman Jeesusta olet hukassa. Siitä miten kristityn pitää elää on monta tulkintaa ja monta vastausta riippuen siitä mitä kohtaa raamatusta luet ja keneltä kysyt: jotkut sanovat että pelkkä usko riittää, tällä logiikalla Hitlerkin voisi olla taivaassa, sanoihan hän olevansa kristitty eikä kukaan ihminen voi mitätöidä toisen ihmisen uskoa. “Hän ei ainakaan ole uskossa, katso nyt miten hän elää!”
• Tässä vaiheessa tulee mukaan lisää raamatun tulkintaa, pelkkä usko ei riitä, pitää myös katua ja synnistä pitää tehdä parannus: usko ilman tekoja on kuollut, hedelmistään puu tunnetaan ja sitä rataa. Varmaan jokainen uskova myöntää ettei ihminen voi olla pelastettu ja elää samaan aikaan miten haluaa tehden syntiä. Siitä kuinka suuri osa ihmisistä joutuu helvettiin ei ole varmuutta mutta raamatussa puhutaan selkeästi “laveasta tiestä joka vie kadotukseen ja kaidasta tiestä joka johtaa pelastukseen” (Matt. 7:13-14), Jeesus itse sanoi että “kamelin on helpompi kulkea neulansilmän (portin) läpi kuin rikkaan miehen päästä Jumalan valtakuntaan” (Matt. 19:23-26). Jos lisäksi vielä otetaan Jeesuksen kylväjävertaus (Luuk. 8:4-15) tarkasteluun huomataan että taivaaseen johtavalta “kaidalta tieltä” on todella helppo poiketa ja joutua kadotukseen. Raamatun kanta asiaan on mielestäni melko selkeä: suurin osa ihmiskunnasta joutuu helvettiin. Siitä mikä on näiden ihmisten prosenttimäärä voidaan toki spekuloida, itse arvioisin ottaen huomioon miten harva ihminen todella “elää Jeesukselle” ja miten harvan ihmisen elämässä todella näkyy uskon hedelmiä arvelisin tämän prosentin olevan ainakin 99%. Lisäksi ilmestykset helvetistä viittaavat varsin suureen sielumäärään.
•
• Kristinuskossa on valtavan hienoja ja ihania asioita, esimerksi uskovien yhteys ja pyyteettömän rakkauden konsepti. Kristinusko saa edelleen paljon hyvää aikaan tämän päivän maailmassa ja monien ihmisten elämässä. Itselläni on monia hyviä muistoja omasta uskonvaelluksesta, esimerkiksi kesäleirit, rakkaudellinen ilmapiiri ja monet hienot ihmiset joihin olen tutustunut. Kristinuskon ongelmat liittyvät itselleni Jumalan luonteeseen, helvettiin, sekä kristinuskon ja raamatun syntyhistoriaan. En pysty sovittamaan vanhan testamentin sairasta Jumalaa yhteen rakastavan Jumalan kanssa, en myöskään maailman pahuutta enkä helvettiin tuomitsemista. Uskoakseni kristinuskoon minun pitäisi tehdä mentaalisia kompromisseja uskoni suhteen enkä voisi olla itselleni rehellinen uskossani, minulla ei ole varaa perustaa elämääni kompromissien varaan. En löytänyt kristinuskon piiristä tyydyttävää vastausta kaikkiin kysymyksiini joten lähdin etsimään niitä muualta. Olisihan se ihanaa “chillata Jumalan sylissä” unohtaen kaikki kristinuskon ristiriidat ja ongelmat mutta itse en tällaiseen tekopyhyyten kykene.
Ystävä 8 (uskova): Olet hyvä kirjottamaan, mukava lukee mietteitäsi ja sinulla on todella hyviä pointteja. Kurjaa että tunsit olosi arvottomaksi kristittynä ja nyt paremmaksi, sillä olen 100% varma että olisit voinut tuntea itsesi kristittynä yhtä hyväksi kuin nyt. Se minkälaiseksi tuntee olonsa on loppujen lopuksi pitkälle manipuloitavissa. Kuitenkin itse olen sitä mieltä että riippumatta siitä onko Jumalaa olemassa vai ei, on hyvä olla kristitty, sillä siitä saa suhteellisen hyvät moraaliset suuntaviivat elämään.
Mietin tuossa myös että oletko päättänyt irtautua kristinuskosta/uskosta pelkästään sen takia, että on helpompaa uskoa siihen että Jumalaa ei ole olemassa? Miettii että jos Jumala on olemassa, niin sitä tai sen tekoja ei pysty selittämään mitenkään ja on niin paljon kysymyksiä ilman vastauksia (miksi raamatussa on ristiriitoja, miksi Jumala on hyvä ja paha, miksi kaikki ei pääse taivaaseen, miksi Jumala ei vastaa rukouksiin, miksi Jumala ei todista itseään kaikille, jne.), mutta jos Jumalaa ei olekkaan olemassa, ei tarvi miettiä tuollaisia asioita eikä tarvitse olla surullinen siitä kun joku läheinen ihminen ei ollutkkaan uskossa ja joutui helvettiin. Mutta taas toisaalta, kumpi on helpompaa: vaan uskoa Jumalaan, vai uskoa ettei Jumalaa ole? Koska jos on joskus pelännyt helvettiä, niin vaikka luopuisi uskosta, ei välttämättä pääse siitä pelosta eroon. Saattaa vain tulla ajatuksia välillä mieleen, että mitä jos helvetti onkin todellinen ja tein väärän valinnan ku luovuin uskosta, tai ainakin itse miettisin koko ajan et olisiko ollut parempi jäädä kristityksi.
Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa mikä on totuus, sillä yleensä totuus on masentava ja negatiivinen. Uskossa oleminen on helpottanut elämääni tähän mennessä paljon enkä näe mitään järkeä itseni kohdalla luopua siitä. Jos se ennen on auttanut niin miksi se ei auttaisi tulevaisuudessakin? Eihän siitä kuitenkaa ole haittaa olla uskossa. Uskonnoista en niin perusta, mutta usko on hieno asia.
Minä: Ystävä 8, minulla on ollut ongelmia itsetuntoni kanssa koko ikäni, kristinusko ei ole niitä synnyttänyt, lähinnä olen itse imenyt sen opista kaikki negatiiviset vaikutteet mitä tulee ihmiskuvaan ja ne ovat korostuneet vääristyneellä tavalla. Jotenkin minulle on jäänyt aina mieleen se, miten aina korostetaan sitä miten Jumala on niin suuri ja ihminen on niin pieni, Jumalalle kaikki kunnia, ihminen ei ansaitse mitään sillä kaikki hyvä tulee Jumalalta. Ihmisessä ei itsessään ole mitään hyvää, tai ainakaan tätä ei korosteta mielestäni tarpeeksi. Lisäksi minulle on jäänyt mieleen miten aina korostetaan ihmisen syntisyyttä, kaikki ansaitsevat joutua helvettiin, mutta onko kukaan koskaan pysähtynyt ajattelemaan tuota?
• Jotenkin oon aina tuntenut itseni jollain tavalla pieneksi, kurjaksi, mitättömäksi ihmiseksi jota Jumala kuitenkin kaikesta huolimatta aina rakastaa, älä huoli Jumala rakastaa sinua vaikka joisit, naisit, polttaisit, masturboisit (mutta tajuatko miten saastainen sinä olet Jumalaan verrattuna ja tajuatko ettet saa tehdä niin)? Tietyllä tavalla mielestäni kristinusko edellyttää aika paljon ns. “itseinhoa” kun ihminen kerta toisensa jälkeen tulee synnintuntoon ja tuskittelee: “Oih Jumala miten sinä vielä jaksat rakastaa minua kurjaa syntistä”. Tästä tulee mieleen AOC:n biisi “Syyllinen” joka kuvastaa hyvin syyllisyydentunnetta joka kuuluu myös kiinteänä osana kristinuskoon, syyllisyydentunne liitetään omatuntoon joka varoittaa synnistä. Tiedän että moni kristitty kamppailee syyllisyydentunnon, itseinhon ja arvottomuuden tunteiden kanssa tällakin hetkellä, koska olen kuullut muidenkin kristinuskosta irtautuneiden kokemuksia tästä. Kaikkea tätä on vaan niin vaikea huomata ennenkuin on irtautunut uskostaan ja alkaa näkemään sen tuhoavan puolen.
•
• Tiedän että kristinuskossa korostetaan sitä miten arvokkaita olemme Jumalalle ja miten hän antoi kalleimman mitä hänellä oli pelastaakseen meidät, mutta jostain syystä koko evankeljumi on kuulostanut itselleni aina seuraavanlaiselta: “Sinä olet niin saastainen että ansaitsisit kärsiä ikuisuuden helvetissä mutta minä olen niin hyvä että uhrasin oman poikasi puolestasi, sinä et ansaitsisi tätä alkuunkaan mutta siksi minä olenkin niin hyvä, armollinen ja rakastava että pelastan sinut, ymmärrätkö miten paljon rakastan sinua? Ymmärrätkö alkuunkaan miten hyvä minä olen sinua kohtaan? Ala siis uskomaan minuun ja tee parannus synneistäsi, muuten sinua odottaa varma kadotus. Rakkaudella, Taivaallinen Isäsi” Onko kenenkään mielestä tuossa mitään ristiriitaista? Kristinusko kehoittaa meitä “kilvoittelemaan” uskossa, “kuolettamaa oman “lihamme” päivittäin, välttämään kaikenlaista syntiä, varomaan pahaa maailmaa ja vääränlaisten ihmisten seuraa…kuulostaa aika raskaalta ja sitä se itselleni olikin. Paitsi tässä vaiheessa on taas hyvä turvautua “ihanaan” armoon: “Huhhuh, minä en voisi mitenkään kelvata Jumalalle ilman Jeesusta, onneksi Jumala on niin armollinen ja rakastaa minua silti vaikka olen niin vajavainen” Ymmärrätekö yhtään mitä ajan takaa?
◦
◦ Itseasiassa uskon yhä “Jumalaan” mutta hieman eri tavalla: uskon jonkinlaiseen luojaentiteettiin johon me olemme jatkuvasti sidoksissa ja joka on meidän sisällämme, tavallaan me olemme yhtä paljon luojia ja jumalia kuin tämä entiteetti itse sillä kaikki on yhtä, uskon siis ykseyteen. En ala tässä perustelemaan uskomuksiani sen enempää, sillä niiden muodostus on yhä pahasti kesken. Uskon myös vahvasti että ihmisellä on sielu eikä elämä lopu kuoleman jälkeen, en vain usko siihen mitä kristinusko opettaa kuolemanjälkeisestä elämästä sillä suurin osa NDE:stä (kuolemanrajatapaus) ei tue esimerkiksi helvetin olemassaoloa. “Jumala” johon uskon ei ole persoonallinen, ainoastaan eräänlainen kosminen tietoisuuskompleksi johon kaikki olemassaoleva on sidoksissa. Mutta tosiaan, tiedonkeräämisprosessi näiden uskomusten muodostumisessa on pahasti kesken ja ne voivat muuttua vielä radikaalistikin
•
Olet oikeassa tuosta ettei siitä helvetinpelosta välttämättä pääse koskaan irti, joskus se on niin syvään juurtunutta. Mutta miksi ihmeessä haluaisin uskoa että Jumala, joka on valmis tuomitsemaan minua helvettiin jos en elä niinkuin hän haluaa, rakastaa minua? Miten pystyisin uskomaan että Jumala rakastaa niitä ihmisiä jotka kärsivät helvetissä? Ei sen ole pakko ketään sinne lähettää olkoot miten pyhä tahansa. Helvetin konsepti on aikojen kuluessa muokkaantunut, tai pikemminkin sitä on muokattu uskonnollisten instituutioiden edun ajamiseksi niinkuin on kristinuskoa ja raamattuakin. Näihin asioihin aion vielä perehtyä joku päivä syvemmin koska asioiden ymmärtäminen lievittää pelkoa. Uskoni tulisi aina perustumaan siihen “faktaan” että helvetti on olemassa ja että joudun sinne jos en usko Jeesukseen ja elä niinkuin Jumala haluaa, en halua elää tuollaisessa sairaassa, vääristyneessä ja pelonsekaisessa todellisuudessa! En pystyisi koskaan irtautumaan kaikesta siitä pelosta ja syyllisyydestä mitä sisälläni on jos jatkaisin kristittynä. Mielummin elän niinkuin itse parhaaksi näen vapaana pelosta, en voi perustaa elämääni pelkoon enkä kompromisseihin. Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi.
Ystävä 9 (uskova): Kaikki kommenttisi luettuani olen tietysti hieman surullinen, mutta toisaalta myös ymmärrän sinua. Itse olen ymmärtänyt sen, että koska olemme ihmisinä vajavaisia niin ei ole mahdollistakaan että koskaan saisimme (ainakaan täällä maan päällä) vastauksia kysymyksiimme. Uskohan on sitä että vaikka kuinka tuntuisi vaikealta tai mahdottomalta niin pitää vain luottaa ja uskoa Jumalaan (eikä se aina ole helppoa). Jos ihmiset pystyisivät tietämään totuuden kaikesta kaikesta niin usko olisi turhaa ja Jumalan suunnitelma maailman pelastamisesta ei onnistuisi, koska voisimme itse toimia “pikku jumalina”. Myönnän että viime aikoina olen itsekin pohtinut kaikenlaisia asioita ja epäillytkin että onko tässä kristinuskossa mitään järkeä, mutta en voi vain hylätä sitä uskoa mitä sisälläni on, koska se sotisi kaikkea sitä vastaan mitä oon kokenut, kuullut ja nähnyt. Jumala on todistanut olemassa oloaan (ei ehkä aina suoraan minulle) mutta myös muiden ihmisten kautta tavalla, jonka jälkeen vaikea olla uskomatta Häneen. Elämä ilman Jumalaa tuntuisi todella pelottavalta ja outoa että itse koet päinvastoin. Mutta en halua tietenkään tuomita sua ihmisenä koska se ei kuulu ihmisille. Haluan vain rukoilla puolestasi koska se on ainoa asia mihin pienenä ihmisenä pystyn siunausta!
• Minä: Ystävä 9, ei minun tarvitse edes saada vastauksia kaikkiin kysymyksiini. Mutta noihin kristinuskon ristiriitoihin mitä olen tuonut esille edellyttäisin tyhjentäviä selityksiä, tähänastiset selitykset mitä olen kuullut ovat ollut kaikkea muuta kuin vakuuttavia. Mutta sinun eikä kenenkään muunkaan ei tarvitse olla surullinen, en ole katkeroitunut enkä kääntänyt selkääni millekkään, olen vaan lopen kyllästynyt odottamaan että Jumala ottaisi minuun yhteyttä, ilmestyiis minulle ja vastaisi kysymyksiini, odotin 15 vuotta enkä aio odottaa enää.
• En tajua mitä järkeä on ylipäätänsä siinä että Jumalaan pitää uskoa. Jumalan olemassaolon pitäisi olla yhtä vakuuttava fakta kuin painovoiman, sen pitäisi olla luonnonlaki. Jos olisin Jumala tekisin itseni tunnetuksi kaikille, kenenkään ei tarvitsi uskoa minuun sillä puhuisin konkreettisesti kaikille ihmisille. Jos olisin niin sairas että minun olisi pakko tuomita ihmisiä ikuiseen kärsimykseen, niin sitä ennen antaisin joka ikiselle ihmiselle niin todentuntuisen ilmestyksen helvetistä ettei kukaan epäilisi sen olemassaoloa (eli pelottelisin ihmiset järjiltään tyyliin 23 minutes in hell). Jumalalla on ollut ihan mielettömän paljon tilaisuuksia puhua mulle ja tehdä itsensä todelliseksi mun elämässä mutta tyypistä ei ole kuulunut mitään. Olen pienestä asti kaivannut Jumalan läsnäoloa, sitä että voisin olla todellisessa suhteessa universumin luojan kanssa, ja voin sanoa että yritin kaikkeni jotta tällainen suhde syntyisi, luin raamattua, rukoilin, etsin uskovien yhteyttä, silti jotain puuttui aina. Mitään “suhdetta” ei koskaan ollut, puhuin aina itsekseni. Jumala on täysin tervetullut elämääni jos hän on olemassa, olen etsinyt Jumalaa ja vastauksia kristinuskosta turhaan ja nyt olen laajentanut etsinnän muualle. Jumala on kaikkivoipa ja kaikkitietävä, hän tietää täsmälleen miten minuun saa yhteyttä ja miten minut saa vakuutetuksi, joten jos hän on ilmestyäkseen niin ilmestykööt, olen avoin kaikelle Ja arvostan tosi paljon sitä että rukoilette puolestani, kiitos ♥
•
⁃ Ystävä 9 (uskova): Onhan se turhauttavaa kun anoa Jumalalta kosketusta, yhteyttä ja kaikkea mitä elämästä puuttuu, ja tuntuu vaan ettei Jumala kuule ja välitä. Usko pois, tiedän ihan tasan tarkkaan mitä tarkotat koska itse painin useinkin näiden asioiden kanssa. Jumala ei kuitenkaan toimi meidän ehtojen mukaan vaan Hänellä on oma aikansa ja suunnitelmansa jokaisen kohdalle, ja joskus voi mennä kymmeniä vuosia ennen kuin saa vastauksen johonkin rukoukseen. Jokainen uskova joutuu käymään elämässään jossain vaiheessa sen “erämaa” vaiheen, joillakin se on lyhyt aika ja joillakin se voi kestää useita vuosia, mutta silloin Jumala haluaa koetella meidän uskoamme, jotta meille itsellemmekin tulisi selväksi se miksi me oikeastaan uskomme ja mihin uskomme perustuu. Itse olen vielä niin nuori, että uskon olevani hengellisesti vasta vauva-tasolla (jos niin voi ajatella 
) ja minulla on kyllä vielä paljon opittavaa itsestäni ja Jumalasta. Elämä on vasta edessä 
Uskon että sinäkin vielä löydät sen totuuden mitä etsit!
Ystävä 10 (uskova): Olisi todella helppoa lähteä viljelemään jotain vasta-argumentteja tähän kaikkeen, mutta sen kuitenkin sanon että jokaisella on täysi oikeus pohtia Jumalaa ja Häneen littyviä ongelmia. Itse olen saanut niin moneen asiaan vastauksen, että en voi olla uskomatta Jumalaan ja enkä helvettiinkään.
Toisaalta tunnen kanssasi sielunsympatiaa siinä, että Jumalan vastaukset ottaa joskus ärsyttävän paljon aikaa. Kaikki se mitä olen sinun ja perheesi kanssa jutellut ovat asioita jotka olen saanut Jumalan eteen kantaa ja ne ovat tuoneet minun elämään ihania vastauksia Jumalan olemassaolosta etten kykene sivuuttamaan Häntä. Pohdi, etsi ja löydä, mutta muista, että Jumala ei katoa mihinkään ja lakkaa rakastamasta sinua.
• Minä: Ystävä 10, et saa minua vakuuttuneeksi jos et viljele niitä vasta-argumentteja. Mielelläni kuulisin vastauksiasi esittämiini kysymyksiin. Ei tarvitse väitellä, voimme keskustella ja oppia toisiltamme. Minä jatkan etsimistä kunnes löydän
Ystävä 11: (uskova): Kommentoin tässä nyt lähinnä tuota pelko-kysymystä. Minusta se, että olet pystynyt tunnistamaan meitä monia uskoon kasvaneita vaivaavan ongelman, eli epäterveen pelon, on tosi hieno juttu. Itse olen ihan viime aikoina joutunut käsittelemään sitä, että jonkinlaiset pelkotilat ovat seuranneet minua lapsuudesta asti, ihan siitäkin syystä, että olen joutunut liian pienenä kuulemaan liikaa asioita, jotka on aiheuttaneet tarpeetonta pelonsekaista syyllisyyttä. Tämä on johtanut siihen, että jossakin vaiheissa minun uskonelämä oli sitä, että tavallaan “antauduin” Jumalalle joka kokouksessa, jossa vedottiin ihmisen syyllisyydentuntoon, ja jotenkin valitettavan moni puhuja sai minulle aikaan semmosen olon, että en ole kunnon uskova. Ja tuo syyllisyys saattoi herätä ihan vaikka siitä etten ollut rukoillut tarpeeksi tms. Usein lapsena myös pelkäsin, että jos ajattelen yhdenkin väärän sanan, saatana saattaa vallata minut, ja laittaa riivaajat töihin.
Sittenmin olen erinäisten vaiheiden kautta alkanut miettimään, ettei Raamatun Jumala oikeastaan ole semmoinen, että hän olisi valmis korventamaan minut jokaisesta pienestä (tai isommastakin) ajattelemattomuudesta, vaan se on minun väärä kuvani Jumalasta, joka häntä estää osoittamasta minulle koko rakkauensa ja armonsa voimaa. Joskus minäkin ajattelin, että pieni helvetillä pelottelu on ihan hyödyllistä, mutta se on oikeastaan epätoivosten ihmisten keino yrittää johdattaa muita uskoon, kun se on niin paljon helpompaa kuin rakkauden osoittaminen. Tuosta Jumalan olemassa olosta tai olomuodosta en oikeastaan sen kummenpia kirjoita. Tyydyn lähinnä toteamaan että minulle geologiaa opiuskellessa on tullut vastaan useita tilanteita joissa olen miettinyt nuita kysymyksiä, ja yleensä todennäkösyyet on osunu niin, että minun usko on saanut vahvistusta. En kiellä, ettenkö voisi olla puolueellinen. (Minusta sitä on tyhmää kieltää, sekä evoluution että kreationismin kannattajat on puolueellisia tutkimuksia tarkastellessaan, koska havainnoija on kuitenkin ihminen.) Raamatussa jossakin tosin todetaan, että Jumala voi välillä piilottaa ittensä, en muista tosin missä, joten tämä on aika heppoista argumentointia. Toivon että päädyt ratkaisuun, joka voi todella tehdä sinut onnelliseksi, ja että löydät sen totuuden jota etsit. =)
• Minä: Ystävä 11, Millainen pelko on tervettä? Onko missään pelossa tervettä elää? Raamattu sanoo: “Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt.10:28). Monessa muussakin kohdassa kehotetaan pyrkimään Jumalanpelkoon, miksi? Miksi rakkautta tulisi pelätä sillä “rakkaudessa ei ole pelkoa”? Raamatun käsky siitä että Jumalaa pitäisi samaan aikaan pelätä ja rakastaa koko sydämmestään on täysin paradoksaalinen. Itseasiassa olet mielestäni lukenut raamattua aivan oikein, raamatun Jumala ON valmis korventamaan sinut pienestäkin asiasta. Muista että että raamatun mukaan ei ole KETÄÄN synnitöntä (PAITSI raamatun mukaan Eenok, Elija ja Jeesus olivat synnittömiä) ja yksi pienikin rike (1 vale = olet valehtelija) riittää siihen että sinut syöstään ikuiseen kadotukseen. Katsos asia on niin että Jumala on TÄYDELLISEN pyhä ja VIHAA syntiä, pienikin synnin tahra ihmisessä on sietämätöntä hänelle (paitsi jos uskot Jeesukseen, sitten se on ok). Minusta on huvittavaa kun sanotaan että helvetillä ei saisi pelotella, miksi muka ei? Kun julistat kristillistä oppia siihen sisältyy väistämättä se “totuus” että uskomaton ihminen joutuu helvettiin painotuksesta riippumatta, eikö tämän kauheuden estämiseksi olisi hyvä painottaa asian vakavuutta ja jopa pelotella? Tietysti voidaan ottaa “rakkaudellinen” lähestymistapa mikä toimii paremmin, Jumala on rakkaus (psst voit joutua silti helvettiin), mutta siihenkin helvetin todellisuus sisältyy yhtä lailla, sitä ei vain painoteta eikä ajatella niin paljon. Ja kiitos sanoistasi, luulen että olen päässyt jo totuuden jäljille, onnellinen olen ainakin =)
⁃ Ystävä 11 (uskova): Esimerkiksi itsesuojeluvaistoon perustuva pelko. Se ettei lähde urheilemaan vaikkapa nyt railoja täynnä olevalle jäätikölle kesävaatteissa, ilman valjaita tekemään kairauksia, on minusta ihan terveellistä. Sanoin tuon “epäterveen pelon” sen takia, että on olemassa näitä tämäntyyppisiä pelkoja, jotka on ihmisen hengissäsäilymisen kannalta hyödyllisiä. Hmm, itse asiassa tuo josta sanoit “olet mielestäni lukenut raamattua aivan oikein, raamatun Jumala ON valmis korventamaan sinut pienestäkin asiasta”, ei ole oman raamatunlukuni pohjalta syntynyt tulkinta, vaan pitkälti monista puheista ja saarnoista välittynyt vaikutelma. En voi todellakaan ylpeillä Raamatun-tuntemuksellani, mutta itse olen myös miettinyt useinkin sitä, mitä Jumalanpelon käsite oikeastaan tarkoittaa. Vielä en ole päässyt lopputulokseen, enkä tiedä pääsenkö ikinä, mutta olen miettinyt, voisiko se voi tarkoittaa enemmänkin kunnioitusta.
⁃
⁃ Mitäköhän se olisi alkuperäiskielellä, sen voisi tarkistaa jos vain tietäisi mistä. Mutta siis yäk, miten kukaan voi suositella sitä, ettei ajattelisi asioita? Sehän on rikos ihmisen perusominaisuuksia ja -oikeuksia vastaan. Tuosta tiede-kysymyksestä, sitä olen pohtinut myös aika paljon. En juurikaan ota kantaa siihen mikä on totta ja mikä ei, mutta se on minusta väärin, että joillekkin todennäköisyyksille on rakennettu teorioita, joita jossain vaiheessa on alettu pitää totena ilman että niiden todenmukaisuutta on voitu näyttää toteen sen paremmin kuin Jumalan olemassaoloakaan. Ja yleensä samat henkilöt ovat toteamassa, että kristityt ovat kangistuneet kaavoihin. Se, että niitä teorioita hyödynnetään käytännön tutkimuksiin jos ne sellaisiin soveltuvat on minusta OK, mutta se että niihin suhtaudutaan varmoina on vastoin tieteellisen tutkimuksen ihanteita: kriittisyyttä ja objektiivisuutta. Nämä eivät henkilökohtaisella tasolla ole elämäni pääpyrkimyksiä, mutta mitä tieteen harjoittamiseen tulee, niin ilman niitä ei ole myöskään tiedettä jota harjoittaa.
Ystävä 12 (uskova): Allekirjoittanut on oikeastaan melkoisen jäävi sanomaan yhtään mitään, kun oma elämänrakennus on Jeesuksessa kiinni. Ymmärrän erittäin hyvin ajatuksiasi, kun puhtaasti järki- ja tunneperäisesti niitä luen. Minua on moneen otteeseen hämmentänyt joidenkin uskovien järjettömän vankka luottamus Jumalaan ja (kuten varmaan sinuakin) se, että kaikki selittämättömät ja epäloogiset asiat selitetään ihmisen ymmärryksen riittämättömyydellä.”Se on Jumalan salaisuus, ei sitä voikaan ihminen ymmärtää.” Turhauttavaa! Mitä tulee Raamatun sekavuuteen ja ristiriitaisuuteen, niin selväähän on se, että se on monen toisiaan tuntemattoman ihmisen kirjoittama ja kokoama – ja kaikessa, mitä ihminen tekee, on aina epätäydellisyyksiä. On helppoa unohtaa, ettei Raamattua ole tarkoitus lukea samalla tavalla kuin kakkureseptiä.
Miten Jumala voisi puhua ihmisen sydämelle nyt ja tässä, jos kaikki sanottava jokaiselle ihmiselle olisi jo kirjaimellisesti kirjoitettu ylös? Itse olen pähkäillyt näitä asioita myös, mutta olen kokenut, että ainoa oikea tapa tarkastella niitä on Jumalan eikä ihmisen lähtökohdasta (subjektiivista, tiedän). Tuohon totuus-juttuun liittyen tuli mieleeni vain yksi asia: jos totuudesta sellaisena, kuin sen itse haluaa, tulee tärkeämpi kuin Jumalasta, totuudesta tulee ihmiselle synti.
• Ystävä 11:n kirjoituksessa minua puhutteli syvästi tuo “Helvetillä pelottelu on paljon helpompaa kuin rakkauden osoittaminen.” Noiden esittämiesi kysymysten (joista suurin osa alkaa “miksi”) edessä olen neuvoton vastaamaan mitään. Halusin kuitenkin kertoa, mitä mietteitä keskustelu minussa herätti, ja että tuon suuntaiset aatokset ovat tuttuakin tutumpia minullekin (myös tuo pelko-aspekti). Oli miten oli, parasta mihin kykenen on kantaa sinua rukouksissa, ja sitä en lopeta. Vieläkään. ♥
•
Minä: Ystävä 12, olen tutustunut raamatun syntyhistoriaan jonkin verran eikä minulla ole mitään syytä olettaa että se olisi Jumalan sanaa, raamattua on aikojen saatossa muokkailtu ja sensuroitu luultavasti enemmän kuin mitään muuta kirjaa. Itseasiassa katsoin eräästä dokumentista että alkuperäiset raamatun kirjoitukset ovat kadonneet, mitä mieltä olette esimerkiksi apokryfikirjoista tai Juudaksen evankeljumista? Esimerkiksi ainoa syy miksi apokryfikirjat eivät ole raamatussa on se että joukko uskonnollisia seki poliittisia johtajia sopi keskenään muodostaessaan kristinuskon oppia että nämä kirjat eivät sovi tähän oppiin ja ne täytyy jättää pois. Ottaen huomion raamatun ristiriidat ja kristinuskon syntyhistorian ei ole mikään ihme että kristinusko on pirstoitunut ympäri maailmaa kuin Jokisen eväät. Ja muuten, jos olen tässä postauksessa antanut jotain virheellistä tietoa niin korjatkoon joku viisas minut, en ole tutustunut näihin asioihin toistaiseksi kuin pintaraapaisuna, tiedän vain että raamattua on muokattu paljon. Ymmärrätkö siis nyt miksi haluan että Jumala ilmoittaisi konkreettisesti itsensä ettei minun tarvitsi turvautua omiin tai muiden ihmisten tulkintoihin kirjakokoelmasta jota on aikojen kuluessa muokkattu enemmän kuin Cindy Jacksonia? Totuudesta tulee synti? Onneksi en laskelmoikkaan enää ovatko tekoni syntiä vai ei. Kristinusko näyttää olevan tässä vähän heikoilla. Tiedätkö, pelkäsin aikoinani sitäkin että jos ottaisin asioista selvää saattaisin menettää uskoni ja joutua helvettiin? Myöhemmin ajattelin että minun uskoni jonka ajattelin olevani totuus kestäisi kriittisen tarkastelun, näin kävi. Aloitin kriittisen tarkastelun muuten raamatusta joka oli uskoni perusta Hauskinta mitä minulle on joskus todettu on “Ei kannata ajatella liikaa”. Totuus tulee aina ilmi lopulta, jos siis Jumala ilmestyy minulle henkilökohtaisesti olen valmis syömään sanani =) Ja kiitos rukouksistanne ♥
Ystävä 13 (uskova): Mielestäni olet oivaltanut jotakin mitä moni ei tajua. Olet ymmärtänyt sen, että kun fiilikset otetaan pois niin harva kokee suurta Jumalan läsnäoloa. Itseäni hirvittää seurata tämän ajan hengellistä kulttuuria jossa usko rakennetaan tunteiden ja kokemuksien yms. varaan. Itse olen aina ajatellut, että Jumala on asia jota ei pystytä todistamaan eikä näyttämään toteen. Jumala ei ole tunnetila, eikä hieno kokemus tai fiilis. Jumala on yliluonnollinen asia tai olento jota ihmisen aivot eivät pysty ymmärtämään.
Siinä kohti mielestäni on kyse uskosta kun uskotaan asiaan jota ei voi todistaa. Itse olen koko elämäni ajan yrittänyt todistaa Jumalan olemassa oloa ja silti en ole löytänyt yhtään todistetta jolla aukottomasti voidaan todistaa Jumalan olemassa olo. Olotilat ja hengelliset kokemukset voidaan myös selvittää ihmispään tapahtumilla ja harhatuntemuksilla yms.
Mielestäni on hienoa myös se, että olet itse miettinyt asioita etkä kulje toisten pakottamalla tiellä. Itse en myöskään ole kokenut mitään erityistä Jumalan puhetta. Tietynlaista ohjausta olen kuitenkin kokenut, esimerkiksi seurakunnan kautta päädyin valaistustekniikan ammattikuvioihin. Sen lisäksi vaikka olenkin käynyt todella resuisen kouluhistorian läpi koen olevani oikealla paikalla ja uskon, että jokainen kiertämäni mutka on antanut minulle opetusta erillaisista asioista. Olen myös saanut näyn hengellisestä työstä sydämmelleni ja tämän takia olenkin perustamassa hengellisten tapahtumien ohjelmatoimistoa jonka avulla toteutan missiotani.
Tiedän myös hyvin sen, että karismaattisissa piireissä kadotuksella pelottelu on yleistä ja moni ihminen on kokenut suurta vapautumista kun on päässyt tälläisistä kuvioista pois. Monesti myös tilaisuuksissa “fiilis” ottaa vallan pyhältä hengeltä ja ihmiset alkavat kokemaan “pyhää henkeä” fiiliksen kautta. Itse uskon, että asia jonka pyhä henki meille ihmisille antaa on rauha. Se rauha on minulle kaikista suurin todiste Jumalan olemassa olosta. Monesti myös synnintuntoa tuodaan enemmän esille kuin Jumalan armoa. Itse olen myös kokenut synnintunnon niin ahistavana itselleni, että olen unohtanut Jumalan armon kokonaan ja joskus myös meinannut lopettaa tämän uskovaisuuden kokonaan. Kuitenkin armo on asia joka on mielestäni raamatun ydinsanoma. Koska sehän on se ainut juttu mihin kristitty ihminen voi nojata.
Kun teet tälläisen päätöksen on varmasti vastassa kylmä ja kova maailma (jota se monesti on myös uskovien parissa). Toivon, että pidät kiinni kristillisestä arvomaailmasta, koska niinkuin itsekkin sanoit se säästää aika monelta mutkalta. Luonnollisestikkin toivon myös, että jonakin päivänä löydät tiesi takaisin Jumalan luokse. Uskon kuitenkin myös siihen, että silmät eivät välttämättä voi “aueta” ellet näe asioiden toista puolta. Muista että Taivaan Isä odottaa sinua jokainen päivä ja aina on mahdollisuus palata takaisin.
Joh. 14:27 “Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon
•
Minä: Hei Ystävä 13 ja kiitos kommentistasi! Itselläni ollessani uskossa koin joskus huonoa omaatuntoa siitäm kun minulle ei syntynytkään niitä fiiliksia koska en yksinkertaisesti ole niin tunneherkkä ihminen kuin jotkut muut, tiedän että moni muukin voi samaistua tähän. Jumalan läsnäolon kokeminen perustuu aina enemmän tai vähemmän tunteisiin ja tuntemuksiin joten sitä on mahdotonta kokea sitä ilman niitä, mielestäni. Olen kanssasi samaa mieltä siitä etteivät alkeelliset aivomme pystyisi koskaan käsittämään täysin sellaista entiteettiä kuin Jumala, mutta se ei tarkoita sitä etteikö Jumala pystyisi ilmestymään meille. Kiitos, minustakin on hienoa, eikä se ole ihan helppoa ollutkaan näissä piireissä kasvaneena Itsekin olen kokenut johdatusta ja rukousvastauksia elämässäni, muutamat niistä ovat olleet todella voimakkaita kokemuksia mutta en voi perustaa uskoani tai elämääni muutaman kokemuksen varaan, etenkin kun niille löytyy muita selityksiä, tarvitsen enemmän tietoa ja faktaa. Armon konsepti on hieno asia mutta mielestäni on todella sairasta mihin se perustuu, ihmisen saastaisuuteen ja Jumalan julmuuteen sekä tarpeeseen tuomita meidät. Mielestäni jokaisen kristityn tulisi pohtia mihin se mahtava kaikenkattava “armo” perustuu, perustuisiko se esimerkiksi helvettiin, Jumalan suhteettomiin vaatimuksiin ja niistä kumpuavaan synnintuntoon?
•
• Tiedätkö, lähtiessäni “maailmaan” en ole kokenut sitä niin “kylmänä” ja “kovana” paikkana, itseasiassa, minä pidän siitä vaikka kovasti pelkäsin toista Tämä tietysti johtuu siitä etten enää tunne syyllisyyttä “syntisyydestäni”. Maailmassa on toki paljon pahaa mutta se johtuu muun muassa siitä että monet ihmiset elävät niin huonoissa oloissa ja ovat onnettomia. Esimerkiksi lähes kaikki vankilassa istuvat väkivaltarikolliset tulevat köyhistä oloista ja monella on todella rikkinäinen perhehistoria. Uskon itse vahvasti siihen että ympäristö muokkaa meistä pitkälti sellaisia kuin olemme, en usko siihen että maailman pahuus johtuu siitä että ihminen olisi fundamentaalisesti niin läpimätä ja korruptoitunut, meillä on valtava potentiaali hyvään. Toki ihmisellä on vielä paljon opittavaa ja kehityttävää, mielestäni olemme henkisesti vielä “nuoria”. Ja tuosta rauhasta, olen löytänyt rauhan sen jälkeen kun olen irtautunut peloistani ja syyllisyydestäni, lähdin etsimään totuutta ja se tuli ikäänkuin sivutuotteena Minulla on jotenkin sellainen tunne että Jumala hymyilee kun hän lukee tätä tekstiä, ehkä tämä kaikki on vain osa suurempaa suunnitelmaa Kiitos paljon kommentistasi!
•
Ystävä 14 (uskova): Mielestäni on hienoa, että olet nostanut omat epäilyksesi esiin ja uskallat kertoa omista tunteistasi. Ajattelevan ihmisen merkki on pohtia oman uskonsa perustaa ja terveen uskon tulisi mielestäni kestää tämä.
◦
Oma kokemukseni uskosta on vapauttava: Jeesus vapauttaa itsekkyydestä olemaan enemmän oma itseni, luottamaan enemmän Häneen ja vapautumaan uskonnollisuudesta. Mitä kauenmmin olen ollut uskossa, olen alkanut nähdä Jumalan rakkauden suurempana kuin synti, kuolema, helvetti tai omat tekemiseni, yrittämiseni ja vajavaisuuteni. Jumala on päässyt näyttämään arvoani ja korjaamaan rikki menneitä kohtia, jolloin oon huomannut kysyväni omassa elämässä, mikä todistaa, ettei Jumalaa ole enemmänkin kuin mikä todistaa, että Jumala on. Joskus tuntuisi kuitenkin niin paljon helpommalta, jos Jumala ilmoittaisi itsensä kuten edellä kuvasit. Itse olen alkanut ajatella Jumalaa Luojana ja Isänä, joka houkuttelee lapsia luokseen ensisijaisesti rakkaudellaan-maksoi mitä maksoi. Siihen en osaa vastata, miksi Jumala tuntuu joskus olevan hiljaa, mikä ei tietenkään poista kysymyksen oikeutusta.
◦
Ymmärrän hyvin turhautuneisuutesi Jumalan odottamiseen, se on täysin luonnollista. Tiedän myös monien pohtivan ja pohtineen samoja kysymyksiä kuin sinä. Toivon ja rukoilen, että saat puhuttua kokemuksistasi ja saat kokea uskon vapauttavana-niin kuin uskon tulisi olla. Oot rukouksissa.
• Minä: Kiitän näin alkuun Ystävä 14 (uskova), kiitos. Tiedän että usko tai uskonto, miksi sitä nyt haluaa kutsua, on saanut ja tulee saamaan paljon hyvää aikaan monen ihmisen elämässä. Uskonnon/uskon ongelma onkin siinä että mitä tulee informaatioon sinun on pysyttävä tietyssä “laatikossa”. Sinun on hylättävä informaatiota joka horjuttaa sinun uskomuksiasi ja kerättävä informaatiota joka tukee uskoasi, tämä pätee mihin tahansa ihmisen uskomusjärjestelmään, myös vahvaan ateismiin. Puhun tässä nyt omista kokemuksistani mutta olen nähnyt niin usein miten ihmiset syystä tai toisesta suhtautuvat kielteisesti uuteen tietoon jos se on heidän näkemyksiään vastaan “tuo on ajanhukkaa/tiedän että tuo on roskaa/”. Todellinen kristitty ei voi mielestäni olla avoin kaikelle tiedolle sillä se asettaa uskon kestämisen kriittiseen pisteeseen, ainakin oma uskoni mureni pala palalta kun aloin kerätä uutta tietoa. Ihminen voi olla täysin moraalinen, hyvä ja epäitsekäs ilman Jumalaa tai uskontoakin
•
• Huomauttaisin että fraasi “usko vapautti minut uskonnollisuudesta” on mielestäni huvittava vaikka ymmärränkin mitä sillä tarkoitetaan. Jotkut jopa sanovat “en pidä uskonnosta ollenkaan mutta uskosta pidän”, vaikka miten käännellään termejä ja ollaan niin “uskossa” kyse on silti aina “uskonnollisuudesta”, ehkä ei kristillisissä piireissä mutta siinä pahassa maailmassa. Jos ihminen elää “täysillä uskossa Jeesukselle” hän ON uskonnollinen, hän uskoo lujasti tietyn uskonnon ilmoittamiin asioihin kuten tässä tapauksessa uskonnolliseen hahmoon “Jeesukseen”. Se että muslimi rukoilee viidesti päivittäin Mekkaan päin kääntyneenä ja kristitty käy kokouksissa/nuortenilloissa rukoilemassa, laulamassa ja kuuntelemassa opetuksia on täysin sama asia, on kyse uskonnollisesta käytöksestä. Muiden uskontojen “usko” on sen edustajille aivan yhtä henkilökohtainen kuin kristityillekin, tämä siitäkin huolimatta että puhutaan “elävästä, henkilökohtaisesta suhteesta Jeesukseen/Jumalaan” (mikä oli itselleni pelkkää utopiaa). Uskonnollinen “usko” on uskomusjärjestelmä joka koostuu kirjallisuudesta, kokemuksista, kulttuurista, kasvatuksesta ja sosiaalisista yhteisöistä. Ymmärrätekö mitä ajan takaa? Ja saa toki kommentoida sillä olen varma että moni on tästä eri mieltä Kiitos rukouksistasi!
Ystävä 15 (uskova): Mielenkiintoista luettavaa. Ennen kaikkea silmään pisti tapasi olla kokenut kristillinen maailmankatsomus tällä lailla. Mielestäsi uskovan täytyisi jättää aivot narikkaan voidakseen elää uskoaan. Oma kokemukseni on päinvastainen. Suosittelisin alkajaisiksi kirjoja “Epäilijän Kirjeet” ja kirjan “Uskomme Perustuu”. Ensimmäisiä lukuja joissa otetaan tiivistetty katsaus historiaan ja miten olemme näihin postmodernistisiin aikoihin ja ajattelutapoihin päätyneet. Kirjat on tarkoitettu ennen kaikkea saarnaamiseen kyllästyneille jotka kaipaa “järkipuhetta”. Ei kannata heittää lasta pois pesuveden kanssa…
• Minä: Ystävä 15, en yritä väittää että uskovaisen pitäisi jättää “aivot narikkaan” uskoakseen, tunnen itse monia kriittisesti ajattelevia älykkäitä uskovaisia. Tuon vain esille kristinuskon epäloogisuuksia ja muita syitä jotka saivat minut jättämään sen. Kuten joku tässä ketjussa totesikin joskus pitää vain USKOA ja luottaa vaikka järki väittäisi vastaan, tämä on myös oma kokemukseni paitsi että lopulta tästä tuli jatkuvaa. Minua kiinnostaisi kuulla lisää kokemuksistasi, mitä mieltä olet esimerkiksi raamatusta? Kiitos kirjavinkeistä, “Epäilijän kirjeet” kirjaa luin joskus mutta lukeminen jäi kesken jostain syystä, luin kirjaa kuitenkin ainakin yli puolivälin. Muistaakseni suurin osa kysymyksistä oli melko huonoja joihin oli helppo vastata vaikka joukossa oli hyviäkin kysymyksiä, myöskään vastaukset eivät olleet muistaakseni kovin vakuuttavia, muistaisin jos olisin ollut vakuuttunut mutta päälimmäinen muistikuvani tuosta kirjasta on “Miksi ihmeessä hän ei kysynyt tätä, tai tätä?” Pitää joskus lukea kokonaan tuo kirja jos saan sen jostain käsiini, kiinnostuin myös tuosta toisesta kirjasta, pitääpä katsoa jos sen jostain löytäisi, kiitos Olen miettinyt ja harkinnut tarkkaan tämän päätökseni, tämän ketjun viesteistä voit lukea perusteitani. Ei siis ole kysymys siitä että “heittäisin lapsen pois pesuveden mukana”, heitin pois ennenkaikkea pelkoni, epävarmuuteni ja syyllisyyteni.
Ystävä 16 (uskova): Mielenkiintoinen kirjoitus! On myönnettävä, että myös kristinuskon puitteissa on monia paradokseja, mutta toisaalta niitä on myös kaikissa muissa uskomuksissa, myös tieteen sisällä. Ehkä me elämme paradoksien maailmassa, johon pyrimme löytämään mahdollisimman hyvän vastauksen. Itse olen käynyt myös aika lailla noita samoja kysymyksia läpi ja opiskelen teologiaa, joka on kaikkea muuta kuin ymmärtäväinen kristinuskoa kohtaa (ehkä hieman kärjistettynä), mutta olen yhä kristitty ja uskon Jumalaan. Kaikkien ristiriitaisuuksienkin nojalla!
• Minä: Hei Ystävä 16, mielestäni tiedettä ja uskontoa ei voi verrata keskenään, tiede ei perustu uskoon, vanhoihin historiallisiin kirjoituksiin tai tuntemuksiin vaan faktoihin (näin kärjistetysti). Tiede kehittyy ja paranee ajan kuluessa, uskonnot eivät. Tieteestä on paljon käytännön hyötyä, uskonnoista ei. Tieteen ja uskonnon rooli on myös erillainen, siksi niitä tulisikaan verrata keskenään, vielä vähemmän yrittää väen vängällä yhdistää.
⁃ Ystävä 16 (uskova): Ymmärän tuon pointin, mutta kuten uskonto ja tässä tapauksessa kristinusko, niin myös tieteessä vaikuttavat tietyt arvot ja paradigmat jotka ohjaavat tutkimusta. Monet tieteenfilosofit ovat hylänneet tiukan empirismin ja puhuvat enemmän konstruktivismista, myös tieteen saralla. Thomas Kuhnin “tieteen vallankumous” teoria on edelleen validi ja tutustumisen arvoinen. Näkisin toisaalta, että myös uskonnot ja kristinusko kehittyvät monessa suhteessa ( opillisesti, käytännön toteutus, suhde naisiin, suhde tieteeseen yms ) ja ovat myös hyödyllisiä, esim. länsimainen tieteenvallankumous 1600 luvulla lähti kristittyjen tiedemiesten taholta, kuten Newton, jonka tutkimus innostusta ohjasi usko Jumalaan. Ja toisaalta kristinusko on saanut paljon hyvää aikaan mm. diakonian saralla ja koulutuksessa.
•
⁃ Minä: Ystävä 16, uskonnot eivät “kehity” opillisesti sillä niiden pyhät kirjoitukset eivät muutu, tietysti uusia tulkintoja tulee jatkuvasti mutta ne vain pirstaloivat kristinuskoa entisestään. Jotkut tiedemiehet ovat ja ovat olleet uskonnollisia mutta kokonaiskuvaa tarkasteltaessa kristinusko ja kirkko ovat jarruttaneet kehitystä paljon enemmän kuin lisänneet sitä. Tämä johtuu osaksi siitä uudet radikaalit ideat tuomitaan aina ja ihmiset ovat lampaan tapaisia eläimiä jotka eivät monesti osaa ajatella omilla aivoillaan, ilman tieteen kehittymistä uskottaisiin edelleen maan olevan lätty, kirkko oli suurin vastustaja ja jarru tässä kehityksessa, onneksi sillä ei ole enää niin paljon valtaa. Näet siis avoimemman suhtautumisen naisiin kristinuskon kehityksenä? Outoa, kun raamatun vanhanaikaiset arvot eivät ole muuttuneet mihinkään, ihmiset ovat vain alkaneet tulkita raamattua löysemmin (mikä on mielestäni järkevää). Tällä logiikalla homoseksuaalisuuden hyväksyminen voitaisiin nähdä kristinuskon kehityksenä. Raamattu on täynnä epätasa-arvoa naisia kohtaan eikä sen sanoma ole muuttunut mihinkään, ainoastaan tulkinnat, jos raamattua lukee kokonaisuutena sen on muutenkin täynnä vääristyineitä arvoja. http://skepticsannotatedbible.com/women/long.html
Ystävä 17 (uskova): Olen uskovaisena huolissani ja surullinen päätöksestäsi, mutta olen myös iloinen, jos olet onnellinen sillä tiellä jota lähdet kulkemaan. Tekstisi on hyvin mielenkiintoista luettavaa. on kiva lukea kaikkien aatelmia tästä.
Omista kokemuksistani voin kertoa sen verran että: Olen itse syntynyt uskovaiseen perheeseen, tulin uskoon todella nuorena. Olin kuusivuotias kun äitini tuli huoneeseeni eräänä aamuna itkien ja ainoa asia mitä hän kysyi oli: ”Haluatko antaa elämäsi Jeesukselle?” tietenkin uskovaisen perheen lapsena sanoin ”kyllä” ja sitten äitini rukoili kanssani ja ”tulin uskoon”. eli siirryin lapsen uskosta ns. vahvaan uskoon. Kuukausi myöhemmin tästä tapahtumasta äitini kuoli leikkaamattomaan ja hoitamattomaan rintasyöpään. Pienenä poikana koko maailmani romahti ympäriltäni, en niin pienenä vielä ymmärtänyt mitä se tarkoitti elämässäni, enkä myöskään ymmärtänyt äitini äkkilähtöä. Sydämmessäni tiesin vain, että äitini oli viimeisinä hetkinään halunnut varmistaa että näkisin vielä hänet jonain päivänä taivaassa, taivaan-isän luona. Olin aina rukoillut iltarukoukset ja tehnyt kaikki ”pyhäkoulumaiseen” uskoon liittyvät asiat äitini kanssa. Äiti opetti yleensä vain taivaan-isän suunnattomasta rakkaudesta ja viimeisenäkin iltana jona äitini näin, äiti kertoi että taivaanisä pitää meistä kaikista huolen. Mutta kun äiti oli poissa, niin pikkuhiljaa kaikki jäi. Elin elämääni isäni, myöhemmin tulleen äitipuoleni ja veljieni kanssa. pikkuhiljaa kaikki ilta-ukoukset joita rukoilin joka ilta jäivät pois. Äitipuoleni sai isäni kanssa idean pakkosyöttää raamattua ja uskoa meille ja kielsivät kaiken ”maailmallisen” minulta ja veljiltäni. Minulle tuli vastenmielinen tunne koko uskoa kohtaan. Pikkuhiljaa sisimmässäni luovuin siitä uskosta jonka äitini oli minuun kylvänyt. Kaikki nämä tapahtumat sijoittuivat ulkomailla asumisen aikoihin. Neljä ja puoli vuotta sitten tulimme perheenä takaisin suomeen ja isäni lähetti minut ja veljeni lastenleirille ja siellä uudistuin 11-vuotiaana.
◦
◦ Kun olimme tulleet suomeen minua kiusattiin, mutta silti uskoni ei kaatunut. minulla ei ollut ystäviä, ei ketään kenen puoleen kääntyä, paitsi Jumala. Sitten löysin seurakuntaan ja sain sieltä ystäviä, pikkuhiljaa ystäväpiirini kasvoi ja kasvoi satoihin nuoriin. Vasta nyt lukion alussa uskoni alkoi horjua. Lukiossa minua ei enää kiusattu, ei ollut enää niin suurta syytä, minkä takia kääntyä Jumalan puoleen. loin epäillä ja miettiä samoja asioita kuin sinä, olin luopua uskosta kokonaan.
◦
◦ Puoli vuotta sitten uudistuin yhden hyvin viisaan miehen sanojen takia. Perustelin uskosta lähtemiseni siihen että miksi uskoa jumalaan joka vain koettelee ihmistä pahoilla asioilla ja vie kaiken pois mitä rakastaa. Miksi jumala ei vastaa ja näyttäydy kun huudan hänen puoleensa? Miksi en voi tuntea mitään kun kaikki muut täyttyvät pyhällä hengellä? Miksi en saa uskosta mitään muuta irti kuin paljon menetyksiä? Mies kertoi minulle että Jumala joka on kaikkivaltias ja luonut meidät kaikki armossaan, eikä rakkaudessaan meitä kohtaan aiheuta meille koettelemuksia. Jumala tahtoisi pudottaa sinut pellavaan ja rakastaa sinua lapsenaan ikuisesti ilman että mikään paha saisi koskea sinuun. Asiat joka aiheuttaa koettelemukset sun muut ongelmat ovat ihmiset ja saatana. Saatana hiipii ihmisen sydämmeen kun ihminen on heikoimmillaan ja yrittää repäistä ihmisen irti Jumalan läheisyydestä..
◦
◦ Tällä tarinalla yritän sanoa sitä, että omakohtainen ymmärrys siitä että Jumala on pahansuopa ja vihamielinen ei omasta mielestäni ole totta. Kukaan yllä olevista ihmisistä ei ole maininnut kommenteissaan Jumalan ja ihmisen pahinta vihollista paholaista. Miksi? Eikö kukaan uskalla tunnustaa että on olemassa pahakin voima joka aiheuttaa vääryydet maailmassa? Itse en usko että Jumala on vihamielinen ja rankaiseva jumala. Jumala rakastaa, sanottiin raamatussa mitä vain. Koko maailmankaikkeuden ja ihmisten synty perustuu siihen että jumala (täydellinen rakkaus) loi meidät. Uskon että kaikki mitä olemassa on on liitettynä suunnattomaan rakkauteen, ilman rakkautta meitä ei olisi.
◦
◦ Mitä tulee pelkäämiseen, miksi pelätä helvettiin joutumista kun tietää ettei tarvitse pelätä mitään kun on jumala joka suojelee? Itse en niinkään murehdi sitä, että joudunko helvettiin, koska murehdin niin paljon siitä mitä minulle maan päällä voi tapahtua. esim. entä jos joku nyt tulisi ja hakkaisi tai ryöstäisi? Entä jos joku tekisi lähimmäisilleni tai rakkaimmilleni jotain? Luotan täysin siihen että Jumala suojelee minua maan päällä ja se pelastaa minut tilanteesta kuin tilanteesta ja olenhan tässä vielä tänäänkin kirjoittamassa. En tunne pelkoa juuri mistään, olen löytänyt rauhan. Jos luotan siihen että jumala suojelee jokaista askelta jonka otan maan päällä, niin miksi minun pitäisi pelätä sitä kun kuolen ja astun jumalan puoleen? En minä putoa, Jumala pitää pystyssä.
◦
◦ Tarkoitan nyt vaan, että en ole elänyt pienestä pitäen uskossa joka on perustunut siihen, että pelkään joutuvani helvettiin (mainitsit että monen usko perustuu siihen). En pelkää mitään koska luotan siihen että Jumala pysyy vierelläni, suojanani enkelin tavoin koko elämäni alusta loppuun (ei ole tarvetta pelätä jos luottaa ja sitähän usko on, ”luottamista”). Hänen lapsiaan me kaikki olemme vaikka emme häneen edes uskoisi… Ja sitä myös ihmettelen, että kaikki täällä ovat lukeneet raamattua sanasta sanaan. Raamattu on täynä vertauksia ja piilotettuja viestejä joita ihmisen pitää pohtia ymmärtääkseen niitä. Ainoa syy miksi olen uskossa tänään on se, että uskon ettei Jumala halua minulle pahaa, tein sitten mitä vain. Päinvastoin hän haluaa vain hyvää. Olen ymmärtänyt myös että jos Jumala haluaa meille vain hyvää, niin hän voi vain toteuttaa sen sillä, että me otamme ensimmäisen askeleen häntä kohti luottaen siihen, että hän hoitaa lopun. ◦
◦
Tuli mieleen että ihminen itse määrittää synnin, eli se mikä sinusta itsestäsi tuntuu synniltä on sinulle syntiä. Tietenkin pitää ottaa huomioon se, että Jumala on antanut tiettyihin asioihin selvät käskyt, mutta raamattu ei ole mikään lista asioista mitä ihminen saa tai ei saa tehdä, esim. selvä käsky olisi: älä tapa. Tottakai ihminen tiedostaa sen jo sydämmessään että ei toisen ihmisen henkeä saa riistää.
◦ Sitten pitää myös ottaa huomioon se, että pitää itse tulkita mikä on syntiä ja mikä ei. Jos esimerkiksi olet riippuvainen tupakasta niin miten määrität sen synniksi jos sitä ei raamatussa suoraan lue? Tietenkin voit vedota siihen että ihmisen ruumis on Jumalan temppeli ja sitä ei saa turmella millää saastalla, mutta jos ihminen itse kokee arvomaailmassaan sen olevan ok ja siitä ei ole hänelle itsensä mielestä haittaa tai siitä ei ole muita kohtaan haittaa, niin se ei silloin ole mielestäni synti. Toinen esimerkki voisi myös olla makeiset. Jos joku ihminen ajattelee päänsä sisällä että karkissa oleva sokeri ja säilöntäaineet tuhoavat hampaita ja kehoa ja tämä ihminen aattelee että se on väärin niin silloin tämä ihminen kokee että se voi olla syntiä. Syntiä ei yksi ihminen voi määrittää. Asia joka yhdelle on syntiä voi olla toiselle ihan ok asia. Joku voi vetää jotain huumetta päivittäin vain saadakseen ittellensä ylimääräisiä kiksejä elämästä ja koska on riippuvainen siitä, mutta joku toinen voi vetää samaa huumetta lääkkeenä joka päivä pysyäkseen hengissä. synti on vähä monipiippuinen juttu.
◦
Sanoit tuossa että Jumala vihassaan voisi tuomita ihmisen helvettiin vain yhden valheen (synnin) takia koska se ei kestä syntiä. Mutta ei se kuitenkaan ole ketään meistä sen takia heittänyt helvettiin koska se antaa anteeksi. Ja tämän voi myös perustella sillä että koko maaiman ihmiset on kaikki syntisiä koska olemme syntisten jälkeläisiä synti on jo joissain meidän ajatuksissa. Adam ja Eeva tekivät juuri niin kuin Jumala ei halunnut vaikka tiesivät sen vääräksi ja tämän takia jumala suuttui kun ei yhtä pyyntöä pystynyt pitämään joten tuomitsi ihmisen syntiseksi olennoksi. Tai no perjaatteessahan paholainen sen synnin meihin istutti. Joten ei jumalakaan siihen ollut syyllinen että meistä tuli syntisiä, se antoi meille vapaan tahdon, valinnan mahdollisuuden. Vaikka ei oltaisi tehty syntiä niin oltaisi silti synnistä syntyneitä. Tietenkään piene lapsi, vauva tai joku autisti ei ole syntinen koska ei se ymmärrä ja tietenkin Jumala on ymmärtäväinen tässäkin isänä. Meillä on vapaa valinta olla tekemättä kaikkea mahdollista syntiä ja vapaa valinta elämässä säätää mikä itsellemme on syntiä, tietyyn rajaan asti tietenkin.
Ymmärrän täysin ettei kärsivällisyytesi riitä ja että tarvitsisi vastauksii kaikkeen. Itse en ole ikinä täyttynyt pyhällä hengellä. Vaikka et saisi Jumalalta vastauksia kaikkeen tai mihinkään, niin pitää vaan olla kärsivällinen ja kestää. Se miksi Jumala ei vaan näyttäydy kaikille niin että kaikki uskoisivat, sitä ei voi kukaa tietää. Jumala on Jumala, ollaan vaa pieniä muurahaisia sen rinnalla eikä tiedetä mitä sillä on luvassa. Tuli nyt vähän pitkästi tekstiä, mutta tahdoin vain ilmaista oman mielipiteeni ja käsityksen asioista Olet rukouksissa.
• Minä: Aivan upeaa tekstiä Ystävä 17, mukava lukea pohdintojasi ja kokemuksiasi. Näen itse ongelman siinä, että raamatusta jätetään kohtia huomioimatta ja sitä tulkitaan mututuntumalla siten mikä parhaalta tuntuu, mikä sopii kulttuurilliseen kontekstiin jne. Myös tuo syntikysymys on raamatun epäselvyyden ja puutteiden takia kovin monitulkintainen, ja on mahdotonta tietää sitten loppujen lopuksi mikä on syntiä. Omatuntokin voi paatua helposti tai sitten herkällä ihmisellä omatunto voi olla aivan liian herkkä. Esimerkiksi ihminen voi tulla synnintuntoon melkein mistä tahansa mikä voi pahimmillaan johtaa mielenterveydellisiin ongelmiin (tällaisiakin tapauksia on). Monet kristityt elävät ihan niinkuin heitä huvittaa juuri tuon logiikan mukaan, mitä itse vastustin ollessani uskossa. Minusta on ihan oikeutettua että ihminen joka uskoo Jumalaan kyseenalaistaa kaikki onnettomuudet ja muut negatiiviset kokemansa asiat sillä Jumala on kaikkivaltias ja paholaisen yläpuolella. Jumala on se joka on antanut paholaiselle vallan rellestää. On helppo syyttää saatanaa ja ihmistä kaikesta pahasta mutta totuus on että Jumalan väliintulo tai välittäminen ei näy tässä maailmassa millään tavalla. Näemme kuinka eri lajit kehittyvät evoluution kautta, näemme kuinka tähdet ja planeetat ovat muodostuneet vetovoiman takia jne. Helvettiä on helppo pelätä, jos epäröit uskossasi tai uskosi horjuu pelko nousee pinnalle ja tulee aiheelliseksi, entäpä sitten ihmiset jotka eivät usko? Eikö heidän pitäisi pelätä?
